Sisältö

Suomalaisten suosikkiherkku loppuu vuonna 2080?

Jos tiedemiesten ennustus pitää paikkansa, suomalaiset eivät pääse enää vuonna 2080 välttämättä nauttimaan totuttua aamukahviaan.

Maailman yleisimmin käytetty kahvilajike arabica saattaa hävitä maapallolta kokonaan. Lontoon kasvitieteellisen puutarhan tekemän tutkimuksen mukaan arabica-pavut kamppailevat jo nyt muuttuneissa sääolosuhteissa ja ilmastonmuutos saattaa johtaa niiden lopulliseen tuhoon vuoteen 2080 mennessä.

– Nämä ovat huolestuttavia näkymiä maailman suosituimmalle juomalle. Kahvi on kaupankäynnin toiseksi tärkein hyödyke heti öljyn jälkeen ja keskeinen osa monen maan taloutta, tutkijat totesivat.

UNESCON:n maailmanperintökohteeksikin nimitetyn lontoolaisen Royal Botanic Gardens Kew'n tutkimus on ensimmäinen, jossa selvitettiin kahvilajien selviytymistä tulevaisuuden ilmastossa. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat haitat uhkaavat sekä villikahvia että kahviteollisuutta.

– Optimaaliset viljelyolosuhteet on yhä vaikeampi saavuttaa tulevaisuudessa tunnetuilla kahvinkasvatusalueilla. Tämä vähentää kahvin tuottavuutta ja lisää riskejä kahvisatojen tuhoutumiseen.

Arabica on merkittävin kahvilajike

Perinteinen kahvipaketti ei sisällä venttiilireikää
Perinteinen kahvipaketti ei sisällä venttiilireikää

Raakakahvin hinta on ollut jo viime vuosina kovassa nousussa huonojen satojen vuoksi. Tutkijat toivovatkin, että tuoreet tutkimustulokset kannustaisivat kahviteollisuutta kehittämään yhä aktiivisemmin uusia strategioita kahvin selviytymiselle tulevaisuudessa.

Merkittävimmät kahvinviljelyalueet sijaitsevat Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Afrikassa. Suomalaisen kahvipaahtimo Pauligin mukaan kahvilajeja on olemassa yli 60, mutta vain kahdella niistä on kaupallista merkitystä: arabicalla sekä robuksella.

Nykypäivänä tuotetusta kahvista noin 65 prosenttia on arabicaa ja 35 prosenttia robustaa. Arabica on maultaan pehmeämpi ja vivahteikkaampi kuin robusta. Suomessa juotuihin kahvilaatuihin käytetään nimenomaan arabicaa. Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa, noin 10 kiloa vuosittain henkeä kohden.

Lähteet: The Grocer, Paulig

(MTV3)

Lisää luettavaa

Ehkä sittenkin ravintolaan? Katso vaihtoehdot! >